11.6.2012

Viikonlopun tähti: Vappu 5 v.

Meillä tähtisprintteiltiin vähän toisella tavalla kuin oli suunniteltu. Kaikki (no ainakin melkein) kilpailevien narttujen omistajat tietävät tilanteen: Koira kulkee, isot kisat edessä ja jännitys tiivistyy. Ja sitten alkaa juoksu......... Elämä on. :)
Ainan sisko Niki sen sijaan pääsi näyttämään kyntensä ja ylsi kovassa TS-kisassa neljänneksi, upeaa!

Ei auta itku markkinoilla, nyt sitten vain pidetään mieli ja kunto korkealla lenkkeillen.
Vapullakin alkaa olla taas tasapainoa ja lihaskuntoa sen verran ettei juokseminen enää näytä niin kovin huteralta. Nyt sen uskaltaa jo laskea lyhyille pyrähdyksille Ainan kanssa, jalka tuntuisi toimivan hyvin eikä vaivaa.



Aina sparraa: jahtaa, jahtaa! Mini-Wubbaa ei silti hevillä luovuteta.

Pääsimme myös juhlimaan viikonloppuna. 10.6. Iosono F-pennut täyttivät 5 vuotta. Vielä kerran onnea sisaruksille, kiitos kasvattajille sekä ihanan Ida-mamman perheelle!
Vappu viisi vee on toisaalta yhä pentumaisen vilkas, toisaalta jo hupaisan ennalta-arvattava ja arvonsa tunteva. Pikkuruinen kukkulan kuningatar ja kainalokoira. Nokkela kuin mikä ja varmasti lukee ajatuksia (silloin kun haluaa...).



Muistan sen elokuun päivän vieläkin, kuinka pakkasimme mukaan viltit ja remmit ja pannat. Lueskelimme Kaimion kirjasta vielä kerran vinkit ensimmäisen oman pennun omistajille. Nimeä tulokkaalle ei saatu päätettyä etukäteen, jännitimme vielä menomatkalla mikä tytöistä lopulta lähtisi mukaan. Pentujen viimeiset päiväunet samassa kasassa. Ihanan kesäillan vietto isolla ihmisporukalla. Kotimatkan hetket hämärässä, ikkunassa vilisevä maantie ja pikkuruinen kerälle käpertynyt pentu tyytyväisenä sylissä.

Siitä lähtien teekkareilla on ollut aina Vappu, sittemmin Ainakin. :) 
Olemme jakaneet arjen, juhlan, ilon, pelon, peiton ja joskus silmän välttäessä voileivän päällisetkin.



Elämä koiran kanssa on rikasta ja antoisaa tavalla, jota on vaikea selittää. Koira seuraa myötä- ja vastamäissä, aamun onnellisista hännänheilutuksista illan tyytyväiseen huokaisuun sohvalla. Kun koira näkee unta, sen jalat nytkyvät ja suupieli kohoilee vaimeiden haukahduksien mukana, mistähän se uneksii? Olemmeko me ihmiset niissä unissa mukana? Muisteleekohan koirakin joskus mennyttä, yhteisiä hetkiä?



5.6.2012

Kemin maastot 26.5.

Toivottuja ja tykättyjä hiekkamaastoja on kilpailukalenterissa harvassa, mutta OSVKH:n lipun alla niitä juostaan oikein kaksin kappalein! Kemin Ajoksessa järjestettiin jälleen Suomen pohjoisimmat maastokisat 26. toukokuuta. Aina ilmoitettiin mukaan normaalikokoisten whippetien yhdistelmään (u+n), jossa kilpaili 12 koiraa. Talkoilun lomassa reissu oli jälleen todella raskas mutta hieno.

Alkuerässä Aina sai arvonnassa pariksi veteraaniherrasmiehen (P. Kapteeni Koukku). Haastavalla radalla käytiin mutka hiekkarinteessä, kurvailtiin ja pujoteltiin. Koirat tulivat molemmat reipasta tahtia loppuun asti. Harmittavasti juuri ennen pysäytystä naru hyppäsi rissalta ja viehe takertui männynkäkkärän alaoksiin, joten koirien oli vaikea tehdä kunnon "tappoa". Aina ei ollut ahtaasta paikasta ja kaverin pienistä kiroiluista moksiskaan, siellä kilpurit sitten päät puskassa odottivat hakijoitaan.
Alkuerä oli lähtöpaikalta katsottuna hienoa ja innokasta työskentelyä, rinteessäkin Aina kävi reippaasti ja mietiskelemättä ylämäkeen ja alamäkeen. Pujotteluosuuksilla se ajoi tarkasti ja peräänantamattomasti. Pistesaldo oli silti hieno yllätys, 265p! Sillä mentiin finaaliin ykkösenä melkoisella pistekaulalla.

Finaalipariksi Aina sai kakkossijalla olleen Mimmin (T. Disco). Ensimmäisiin mutkiin Aina tuli edellä ja veti ilmeisesti pitkäksi, jolloin Mimmi meni vuorostaan edelle. Käännetyn radan loppupuoleen jääneessä rinteessä tytöt kävivät sen verran mitä vieheen perässä ehtivät, kylki kyljessä ähkien. Mahtavan tiukkaa menoa oli, hyvä parivaljakko! Loppusuoralla Aina yritti vielä sivusta tappoloikkaa lennosta... Onneksi viehe ehti livahtaa alta ilman naruihin sotkeutumisia. Hienoa hiekkaa oli kyllä silmät suut täynnä loikan ja vieheen pöyhimisen jäljiltä. Finaaliradalta Aina keräsi pisteitä heikommin, 244p.

Lopputuloksena näistä suorituksista oli voitto: 509p, sijoitus 1/12 ja SERTK!
http://koti.mbnet.fi/sirke/2012/kemi.htm
Pikkumustan maastoura on alkanut upeasti, ei voi kuin olla ylpeä ja onnellinen.

Aina pöllyttää finaaliradalla (kuva: Riitta Yliluoma)

Palkintojenjaossa Aina pyöriskeli vähän levottomasti, kotona kutina yltyi ja tarkistuksessa mahanahkasta löytyi ällöttävä tuliainen eli punkki. Ja turkin seasta vielä kaksi lisää. Mitä ilmeisimmin käsikopelo paikan päällä ei riittänyt punkkisyyniksi, kyllä ne näköjään piiloutuvat hyvin lyhytkarvaiseenkin koiraan! Muuten kaikki meni moitteettomasti ja Aina palautui kisarasituksesta kevyesti. Sunnuntain palauttelulenkki meni ennemminkin omia uupuneita jalkoja vetristäessä.

Epäilemättä myös kisaturistina matkaillut Vappu palautui reissusta hyvin. Se oli nimittäin ahneuksissaan litkinyt Ainalle valmiiksi laitetun palautusjuomakupin melkein tyhjäksi ja lorotteli sitten loppupäivän kuin palokunnan hevonen. :D Ei ihmekään, kun normaalisti käy lähinnä kostuttamassa kieltä vesikupissa...